POWERPARKIN JOULU

POWERPARKIN JOULU 2020!

Mitä jos hankkisitkin Pukinkonttiin yhteisiä muistoja?

HANKI YHTEISIÄ MUISTOJA TÄÄLTÄ!

Taas on se aika vuodesta, kun jokaisessa perheessä ja kodissa pohditaan kuumeisesti, mitä lahjatoiveita kirjotetaan kirjeeseen Korvatunturille ja jännitetään, millaisia paketteja Joulupukin lahjasäkkiin lopulta päätyy. Perinteisten joululaulujen mukaan Pukin kääreistä löytyy yleensä nuket ja autot upeat nuo, mutta millaisia oikeastaan ovat ne kaikista ikimuistoisimmat lahjat?

Kaikista verrattomimmat lahjat ovat sellaisia, joista on iloa kuukausiksi, vuosiksi ja jopa vuosikymmeniksi. Sellaisia, jotka eivät häviä roskakoriin tipauttamalla tai unohdu hylättynä kaapin nurkkaan. Ikimuistoisimmat lahjat ovat sellaisia, joista voi nauttia yhdessä muiden kanssa. Ne usein antavat myös hieman odotuttaa itseään, eikä kiinnostus niihin lopu muutamassa viikossa.

Mitä, jos siis hankkisitkin perheelle tai kaverille lahjaksi yhteistä laatuaikaa, hauskanpitoa ja korvaamattomia muistoja?

Tarunhohtoisten lakeuksien keskellä kohoava Suomen suurin huvipuisto PowerPark kätkee sisälleen kaikkea, mitä unohtumattomalta elämysreissulta toivoa saattaa. PowerParkista löydät iloa, hämmästystä, vauhtia ja mitä erilaisimpia elämyksiä hurjimmista vuoristoradoista ihmeelliseen Röllikylään ja MM-tason karting-radasta ihaniin ratsastusreissuihin, maittavia makuelämyksiä ja lukuisia majoitusvaihtoehtoja unohtamatta.

Mikä toisikaan kylmän talven keskelle parempaa mieltä kuin kesälle suunniteltu yhteinen huvittelureissu? Sujauta siis Pukinkonttiin reissu PowerParkiin ikimuistoiseksi lahjaksi koko perheelle!

Kesäreissu PowerParkiin on kaikkien odotusten arvoinen, sillä ilo ei suinkaan jää yhteen huvittelupäivään, vaan siitä jää elinikäinen, perheen yhteinen muisto lapsuudesta ja nuoruudesta, kesästä ja hauskanpidosta.

POWERPARKIN PORTIT AVATAAN 15.5.2021 JA HUVIKAUSI VOI ALKAA!

Vuoden 2021 huvikausi alkaa PowerParkissa lauantaina 15.5.2021. PowerPark haluaa tänäkin kesänä tarjota kaikille huvittelijoille hulvattoman huvipuistokokemuksen. Etelä-Pohjanmaan lakeuksien kansallismaisemien keskellä kohoava huvipuisto on tunnettu laajasta huvittelualasta, tinkimättömästä siisteydestä sekä tietysti monipuolisesta tarjonnasta koko perheelle.

PowerPark Elämyspuisto

Puistotie 3, 62300 HÄRMÄ
p. +358 10 3477 600
info@powerpark.fi

Katso tarkemmat yhteystietomme täältä

Seuraa Meitä

facebook twitter Instagram YouTube

POWERPARK

Puheluhinnat 010 numeroon soitettaessa:

- 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24%) (lankapuhelin)
- 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min (alv 24%) (matkapuhelin)
- ulkomailta soitettaessa hinta määräytyy paikallisen operaattorin hinnaston mukaisesti.

 

Pääyhteistyökumppanit

© 2020 PowerPark