Varaa majoitus OK

INFO - PowerPark - PowerPark yrityksenä

Powerpark yrityksenä

Yli 100 hehtaaria elämystä   

PowerPark on Etelä-Pohjanmaalla Kauhavan Alahärmässä sijaitseva todellinen elämyspuisto ja monipuolinen kotimaan lomakohde, jonka elämykset ja uudet kokemukset vauhdittavat niin huvipuistopäivää, asiakastilaisuuksia, yritysjuhlaa, polttareita, TYKY-päivää tai perheen yhteistä virkistäytymishetkeä.

Suomen erikoisin huvipuisto, yksi maailman kauneimmista kartingradoista, Euroopan suurin sisäkartinghalli, eteläeurooppalaistyylinen hotelli, tunnelmalliset mökit, hevoskeskus ja sen valloittavat asukkaat, korkeatasoinen ravintola, viihtyisä leirintäalue, Satumaa, sekä uusi, huikea 5D-elokuvatatteri takaavat iloa ja unohtumattomia hetkiä ympäri vuoden!

Visiosta todellisuuteen – kartingradasta kuuluisuuteen

Ajatus satumaisesta elämyspuistosta ja kansainvälisestä tunnelmasta keskellä eteläpohjalaista lakeutta - jostain Suomessa aivan ennennäkemättömästä - oli elänyt jo pitkään Jorma Lillbackan mielessä visiona ja unelmana. Vuonna 2000 pitkäaikainen unelma toteutui ja villi visio muuttui todellisuudeksi, kun kansainväliset mitat täyttävä Mika Salo Circuit-kartingrata valmistui joen varteen Lillbackan kotikuntaan Alahärmään. Nopeasti mainetta ja kiitosta kerännyt rata arvioitiin yhdeksi maailman kauneimmista kartingradoista, ja tämä loi alkutahdit yhdelle suomalaisen matkailun erikoisimmista menestystarinoista.

Kartingradan tarpeista 2000-luvun alussa viereen rakentui upea kelohonkainen hotelli ja korkeatasoinen ravintola. Vuonna 2003 haave varsinaisesta elämyspuistosta kävi toteen, kun alueelle pystytettiin ensimmäiset huvilaitteet. Erityisesti puiston vuoristoratahankinnat ovat herättäneet runsaasti huomiota ja onpa puiston suosituin laite, Thunderbird-vuoristorata, arvioitu yhdeksi maailman parhaista puisista vuoristoradoista.  

Puiston kehitystyön taustalla on ollut halu tarjota elämyksiä kokonaisvaltaisesti nimenomaan koko perheelle. Vuonna 2009 huvipuiston yhteyteen avattu Satumaa ja siellä Röllikylä sekä Kidiusfarmi ovatkin suunnattu erityisesti pienille lapsille. Uusissa laitehankinnoissa ei kuitenkaan ole unohdettu hurjapäitäkään ja vuonna 2013 valmistuva suurhanke, vesilaitealue, tarjoaa jälleen vauhtia ja pärskeitä niiden ystäville. 

Huvipuiston ainutlaatuinen teemoitus vie kävijänsä amerikkalaisen lännenkylän tunnelmista aina itävaltalaiseen tirolilaismiljööseen ja italialaisen pikkukaupungin kujalle. Satumainen toteutus ja ainutlaatuiset ideat ovat syntyneet Jorma Lillbackan matkakokemusten pohjalta, ja ne ovat ottaneet paikkansa lakeusmaisemassa varsin unohtumattomalla tavalla.


Uusia ideoita ehtymättömästä ideapankista

Tänä päivänä PowerParkin alue kattaa jo yli 130 hehtaaria, ja matka joen varren kartingradasta kokonaiseen elämyspuistoon on taittunut nopeasti. Kartingradan ja huvipuiston viereen on rakentunut monipuolista majoitusta, Euroopan suurin sisäkartinghalli, leirintäalue, kokoustiloja, saunatiloja, hevoskeskus sekä 5D-elokuvateatteri.

Vuonna 2010 jo noin 400 000 vierailijaa kävi hankkimassa elämyksiä PowerParkissa. Huipentumansa elämyspuiston tarina sai vuonna 2010, kun se arvioitiin Taloustutkimus Oy:n tekemässä tutkimuksessa Suomen arvostetuimmaksi vapaa-ajankeskukseksi. Alueen siisteys, henkilökunnan palvelualttius, uudistumiskyky ja monipuolisuus ovat tärkeimpiä tekijöitä menestyksen taustalla.

Satumainen tyyli, pienet yksityiskohdat ja persoonallisuus leimaavat kaikkea, mitä alueelle rakennetaan. Näistä syntyy kokonaisuus, joka jää unohtumattomasti jokaisen vierailijan mieleen.

Vuosikymmenen jatkunut kehitystyö on koko ajan käynnissä. Uudistuksista tiedotamme kotisivuillamme ajankohtaista-osiossa.

Hauskuus alkaa PowerParkista!


PowerPark nousi Suomen parhaaksi vapaa-ajankeskukseksi vuonna 2010

Elämyspuisto PowerPark on arvioitu Suomen arvostetuimmaksi vapaa-ajankeskukseksi vuonna 2010. Taloustutkimus Oy:n tekemässä tutkimuksessa PowerParkin jälkeen seuraaville sijoille sijoittuvat Särkänniemi, Linnanmäki ja Korkeasaari.
 
Tämän vuosituhannen alussa toimintansa aloittanut PowerPark -elämysmatkailukohde on yksi maaseutumatkailun erikoisimmista menestystarinoista. Alue alkoi rakentua Kauhavan Alahärmään omistajansa, Jorma Lillbackan, maailmanmatkoillaan saamiensa visioiden pohjalta yllättäväksi satumaiseksi elämysmaailmaksi keskelle Etelä-Pohjanmaan kaunista peltomaisemaa.
 
Tänä päivänä PowerPark on legendaarinen yli 100 hehtaarin monitoimipuisto, josta on muodostunut keskeinen matkailukohde Pohjanmaalla. Tasokkaat hotellit, ravintolat, satumainen huvipuisto, mökit, leirintäalue, Euroopan suurin kartinghalli sekä upea Mika Salo Circuit-ulkokartingrata ovat kaikkien käytettävissä halusitpa nauttia elämyksistä perheesi kanssa tai järjestää viihtyisän yritystilaisuuden.
Alueen ympärivuotista toimintaa rikastuttavat ratsastusvaellukset sekä mönkijäsafarit pohjalaisissa maisemissa. Molemmat aktiviteetit sopivat erinomaisesti niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin.
 
Huvipuiston riemukkaan vauhdin kruunaa Suomen suurin puuvuoristorata Thunderbird. Huvipuistoon on rakentunut upean Etelä-Eurooppalaisen kauppakadun lisäksi myös kokonainen Satumaa, jossa asustavat Röllin Sydän elokuvasta tuttu Rölli sekä Milli Menninkäinen. Satumaassa omassa talossaan Kidius Farmilla elelevät myös ihana Lempi Lyydia sekä Herra Sikasiisti.
 
Kesällä 2010 alueen majoituskapasiteetti kasvoi merkittävästi, kun upeat Tirol- ja Fisherman mökit muodostivat kokonaisen uuden mökkikylän leirintäalueelle.
 
Keväästä 2011 alkaen PowerParkissa on mahdollista kokea aivan uudenlaisia elämyksiä, kun 5D-elokuvateatteri valmistui Palace-halliin. 5D:n 148-paikkainen auditorio palvelee myös isoja kokousryhmiä.

  • thairuoka, powerpark, kwai bridge restaurant

    AITOA THAI-RUOKAA

    Uusi Kwai Bridge Restaurant vie makumatkalle Thaimaahan.... Lue lisää
  • Rio Grande Camping leirintäalue

    RIO GRANDE CAMPING

    PowerParkin leirintäalueella palvelut ovat huippuluokkaa... Lue lisää
  • Teatterielämyksiä

    ILOMETRITEHDAS

    UIT palaa PowerParkkiin. Kesäkuussa useita näytöksiä... Lue lisää
  • Kesätyöt Powerparkissa

    HUVILAITTEET

    Kieputusta, korkkiruuveja, vauhtia ja voltteja... Lue lisää
  • Luokkaretkipaketit

    Luokkaretkipaketit

    Ja muut palvelut isommille ja pienemmille ryhmille... Lue lisää
  • PowerPark weekend 2013

    PowerPark Weekend

    Harrasteajoneuvotapahtuma PowerPark Weekend... Lue lisää
Copyright powerpark 2013