Kansainvälisen tason karting-rata
Formulakuljettaja Mika Salon suunnittelemaa Mika Salo Circuit-ulkokartingrataa kehutaan yhdeksi maailman kauneimmista radoista. Joen rantaa kiemurteleva, vuonna 2000 avattu rata on isännöinyt muun muassa kartingin EM- ja MM-taistoja ja lukuisat kansainväliset tähdet ovatkin rinnastaneet sen puitteiltaan kuuluisiin Formula 1-ratoihin.Radan omaleimaisuudesta kertoo ovaalikaarre, eli kallistava mutka, joka haastaa kokeneenkin kuljettajan ajolinjat.
Massiiviset, katetut katsomot ja niiden 2000 istumapaikkaa mahdollistavat radan tapahtumien seuraamisen aitoon formulatyyliin. Kierrosaikojen taltioimisesta vastaa tietokoneohjattu ajanottolaitteisto, joten tilanteen seuraaminen on mahdollista F1-tyyliin. Jälkipeli voi alkaa, kun tulokset printataan paperille.
Mika Salo Circuit on avoinna toukokuun alusta syyskuun loppuun, sään salliessa. Turvallisuussyistä radalla ei ajeta sadesäällä.
Vauhdin riemua jokaiselle
1000 metrin pituisella radalla kuka tahansa pääsee kokemaan vauhtielämyksiä. Ammattitaitoisen henkilökuntamme opastuksella ja turvallisissa olosuhteissa voit ajaa ja kilpailla joko vuokra-autoilla tai omalla kalustollasi. Radalla on käytössä myös muutama kaksipaikkainen tandemauto, joilla perheen pienimmätkin pääsevät kokemaan kartingin hauskuuden. Kaikki varusteet saat paikan päältä, ajokenkiä lukuun ottamatta. Oikea vauhtielämys ei siis voisi enää helpommaksi tulla!
Radalla on päivittäin paljon ajotapahtumia, joista osa on ennakkoon varattuja yksityistilaisuuksia. Jos olet tulossa ajamaan kartingia, kannattaa varautua siihen, että odotusajat saattavat olla pitkiä. Suosittelemme tarkistamaan varaustilanteen etukäteen Myyntipalvelustamme (puh. 06-48 54 100 tai info@powerpark.fi ). Pyrkimyksenä on tietenkin se, että kaikki halukkaat pääsevät ajamaan mahdollisimman lyhyellä odotusajalla, mutta kesän sesonkiaikaan se ei aina valitettavasti ole mahdollista.
Ainutlaatuinen ympäristö takaa vauhdin ja viihtyvyyden. Tilaa kisan jälkeen edustussauna käyttöösi ja jälkipelaa tai rentoudu vaikkapa suihkulähteen äärellä. Ennakkotilauksesta järjestämme saunatiloihin myös ruokailun tai käyttöösi oman kokoustilan.


