Varaa majoitus OK

UUTISET

Turvarajat

Uusi Iloinen Teatteri palaa kesäkuussa

Julkaistu: 28.11.2012

”Viihteen Suomen huiput jatkavat yhteistyötä.”  Viime kesänä ensimmäistä kertaa toteutettu yhteistyö Vapaa-ajankeskus Powerparkin ja UIT:n välillä saavutti suursuosion. Täydet katsomot ja erinomainen katsojapalaute saivat osapuolet jatkamaan hyvin sujunutta yhteistyötä.

UIT siirtää Arena-näyttämöllä Helsingissä kevään aikana esitettävän Ilometritehdas -musiikki-ilottelun Powerparkiin Kauhavalle. Ilometritehdas – Powerpark Remixiä esitetään 6.-16.6.2013 välisenä aikana yhteensä 12 näytöstä Powerparkin Palace-hallissa. Liput ovat jo myynnissä Lippupalvelun kautta.                                                                     
”Yleisö halusi UIT:n ja nousevan katsomon Powerparkiin ensi kesäksi. Molemmat toiveet toteutetaan,” sanoo Powerparkin johtaja Mikko Kiviluoma. ”Yleisön viimekesäinen vastaanotto antaa luvan odottaa pitkää ja kehittyvää yhteistyötä Powerparkin ja UIT:n välillä,” näkee UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen.


Ilometritehdas - Powerpark Remixissä lavalla nähdään mm. Vicky Rosti, Sari Siikander, Inka Tiitinen, Tiina Peltonen, Leevi Huhtamaa, Taneli Mäkelä, Antti Paavilainen ja Mikko Rantaniva sekä orkesterina 10-miehinen Jean S.


Powerpark on Kauhavan Alahärmässä sijaitseva vapaa-ajankeskus, jossa vieraili viime kesänä 440000 asiakasta. Vuonna 2010 Powerpark arvioitiin Suomen parhaaksi viihdekeskukseksi. UIT on musiikkiteatteri, joka esittää keväisin musiikki-iloittelujaan Arena-näyttämöllä Helsingin Hakaniemessä. Vuosina 1979 - 2009 UIT esiintyi Linnanmäen Peacock-teatterissa.


Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:                                                                     
Timo Kärkkäinen 050 5151 575 / Mikko Kiviluoma 050 383 6651




MAJOITUSVARAUKSET NETIN KAUTTA

Julkaistu: 8.3.2013

Etusivun Varaa majoitus  - linkin kautta voit kätevästi varata hotelli-, mökki- ja leirintäaluemajoituksen PowerParkiin. Valitse avautuvassa ikkunassa vasemmalta saapumis- ja lähtöpäivä sekä majoittuvien henkilöiden määrä, niin järjestelmä näyttää kyseessä olevana ajankohtana vapaana olevat majoitusvaihtoehdot.  Varaukset maksetaan heti varaamisen yhteydessä verkkopankin kautta tai luottokortilla ja varausvahvistuksen saat suoraan sähköpostiisi.

Tervetuloa varaamaan!




TYKY-setelit ja SMARTUM-setelit

Julkaistu: 20.3.2012

PowerParkin kartingradoille ja ratsastuskeskukseen käy maksuvälineenä TYKY-kuntosetelit sekä SMARTUMIN keltaiset liikuntasetelit.

Uudet SMARTUMIN liikunta- ja kulttuurisetelit käyvät maksuvälineenä kartingradoille, ratsastukeskukseen ja 5D elokuvatetatteriin.




Suomen paras vapaa-ajankeskus 2010

Julkaistu: 4.3.2011

PowerPark arvioitiin Suomen parhaaksi vapaa-ajankeskukseksi vuonna 2010 Kauhavan Alahärmässä sijaitseva elämyspuisto PowerPark on arvioitu Suomen parhaaksi vapaa-ajankeskukseksi vuonna 2010. Suomalaisten kuluttajien antamien yleisarvosanojen keskiarvolla mitattuna PowerPark nousee nyt ensimmäistä kertaa Suomen ykköseksi.

Taloustutkimus Oy:n tekemessä tutkimuksessa PowerParkin jälkeen seuraavaville sijoille sijoittuvat Särkänniemi, Linnanmäki ja Korkeasaari. PowerPark saa tutkittujen vapaa-ajankeskusten joukossa parhaimmat arviot henkilökunnan palvelualttiudesta sekä alueen ja laitteiden kunnosta. Tärkeimmät yhdeksän valintakriteeriä olivat: hintataso, monipuolisuus, henkilökunnan palvelualttius, alueen/laitteiden kunto, siisteys, sijainti, näkyvä mainonta, sopivuus koko perheelle ja halu tulla uudelleen. PowerParkin ykkössija selviää Taloustutkimus Oy:n Suomi Tänään –monilaajatutkimuksesta, jossa yhtenä osana selvitettiin Vapaa-ajankeskusten yrityskuvat 2010.

- Tämä on meille hieno tunnustus tekemästämme työstä PowerParkin ja alueen matkailun kehittämiseksi. Asetimme keväällä tavoitteeksi nousta Suomen ykköseksi ja tämä upea tavoite myös saavutettiin. Ykkösijalle nouseminen on edellyttänyt koko henkilökunnalta suurta panosta yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä on paras kiitos tästä työstä, PowerParkin johtaja Mikko Kiviluoma sanoo tyytyväisenä. - PowerParkista on tullut maatilamatkailun erikoinen menestystarina, aivan erityinen laatuaan, ja tarina osoittaa sen, että menestyvä matkailukeskus voi muodostua myös muualle kuin ainoastaan isoihin vetovoimakeskuksiin, Kiviluoma toteaa. Jorma Lillbackan luoma PowerPark on kehittynyt 10 vuoden aikana yli 100 hehtaarin kokoiseksi elämyspuistoksi, josta löytyy jokaiselle jotakin. Alueella on muun muassa tasokas hotelli, huvipuisto, leirintäalue, mökkikyliä, ratsastustallit, Mika Salo Circuit ulkokartingrata ja Euroopan suurin sisäkartinghalli. PowerPark on tunnettu myös suurten tapahtumien ja konserttien paikkana. Alueen kehittäminen jatkuu aktiivisesti ja uuttaa rakennetaan kuluvanakin talvena. Keväällä 2011 PowerParkissa on mahdollista kokea aivan uudenlaisia elämyksiä, kun 5D-elokuvateatteri valmistuu Palace-halliin. 5D:n 148-paikkainen auditorio tulee palvelemaan myös isoja kokousryhmiä.

- Huippunykyaikainen auditorio on merkittävä lisä kokousasiakkaittemme palveluun ja Suomessa harvinainen 3-uloitteisia visualisointeja näyttävä 5D on mainio lisä monitoimipuistomme palveluihin, Kiviluoma uskoo.

Yksi kesän 2011 uutuuksia tulee olemaan huvipuistoon nouseva uusi vuoristorata. PowerPark täydentyy myös neljän hehtaarin kokoisella vesilaitealueella, jonka rakennustyöt ovat käynnissä. Kyseessä on suurinvestointi ja laitekokonaisuus, joka on aivan jotain uutta ja erilaista Suomessa; todellinen vesiseikkailu. Vesilaitealue tullaan tuttuun tapaan teemoittamaan oheisrakennuksien avulla PowerParkin tyylin mukaiseksi ja luvassa on ainakin ällistyttävää satumaista hohtoa. Alue valmistuu vuonna 2012. Lisätietoja: Mikko Kiviluoma, johtaja, PowerPark, puh. 050-383 66 51, mikko.kiviluoma@powerpark.fi www.powerpark.fi




PowerParkiin rakentuu vesilaitealue

Julkaistu: 4.3.2011

Elämyspuisto PowerPark tiedottaa uuden kokonaisen vesilaitealueen rakennuttamisesta. PowerParkiin rakentuu vihdoinkin kauan odotettu vesilaitealue. Vesilaitealue rakentuu osaksi huvipuistoa ja se käsittää useamman vesilaitteen, jotka yhdistyvät yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi.

Vesilaitekokonaisuus tarjoaakin sekä adrenaliinia nostattavaa kyytiä että rauhallisempaakin menoa veden liplattaessa. Kyseessä on suurinvestointi ja laitekokonaisuus, joka on aivan jotain uutta ja erilaista Suomessa; todellinen vesiseikkailu. Vesilaitealue tullaan tuttuun tapaan teemoittamaan oheisrakennuksien avulla PowerParkin tyylin mukaiseksi ja luvassa on ainakin ällistyttävää satumaista hohtoa.  Uuden vesilaitealueen koko tulee olemaan kaiken kaikkiaan peräti 4 hehtaaria.

Alue täydentyy lisäksi myös uudella ravintolalla. Rakennustyöt alkavat tänä kesänä ja rakennusajan arvioidaan olevan noin 2 vuotta.







  • thairuoka, powerpark, kwai bridge restaurant

    AITOA THAI-RUOKAA

    Uusi Kwai Bridge Restaurant vie makumatkalle Thaimaahan.... Lue lisää
  • Rio Grande Camping leirintäalue

    RIO GRANDE CAMPING

    PowerParkin leirintäalueella palvelut ovat huippuluokkaa... Lue lisää
  • Teatterielämyksiä

    ILOMETRITEHDAS

    UIT palaa PowerParkkiin. Kesäkuussa useita näytöksiä... Lue lisää
  • Kesätyöt Powerparkissa

    HUVILAITTEET

    Kieputusta, korkkiruuveja, vauhtia ja voltteja... Lue lisää
  • Luokkaretkipaketit

    Luokkaretkipaketit

    Ja muut palvelut isommille ja pienemmille ryhmille... Lue lisää
Copyright powerpark 2013